Olen myös oppinut jotain pelosta
Pelko on tunne, joka kuuluu elämääni Jonkin aikaa sitten kirjoitin ”pakon” edessä lyhyehkön kertomuksen. Aihe oli vapaa, mutta jotain piti kirjoittaa….
Pelko on tunne, joka kuuluu elämääni Jonkin aikaa sitten kirjoitin ”pakon” edessä lyhyehkön kertomuksen. Aihe oli vapaa, mutta jotain piti kirjoittaa….
Olen muuttanut elämäni aikana lukuisia kertoja. Samassa kaupungissa toiseen kaupunkiin Kerrostalosta rivitaloon omakotitalosta toisten nurkkiiin Kotini on ollut väliaikainen suunnattoman rakas…
Aamukirjoituksia Kirkkopuistossa 25.8. 2022 klo 9.25 Vähän tihuttaa vettä. Ilma on raikas viikkojen jälkeen. Tätä on odotettu. Ihmisiä menossa jonnekin. Kävelevät puiston…
Kun menin ensimmäistä kertaa Kajolle sosiaaliohjaajan suosituksesta, olin epävarma En tuntenut kyseistä paikkaa ennalta käsin ja kaikki ihmiset siellä olivat minulle…
Taideteos. Miten katsoja sitä tulkitsee? Mitä tekijä sillä haluaa sanoa? Huvituin katsojan tulkinnasta taululleni. Ylimielisesti. Enhän minä tarkoittanut tuolla yhtään mitään….
”Kajolla tulee nähdyksi kokonaisena ihmisenä, saa jakaa sen verran kuin itse haluaa. Kajolla on turvallista käsitellä asioita ja turvallista tuntea. Ensimmäistä…