—
Tällä kirjoituksella pyrin valottamaan (ajatus)maailmaani Kajosta. Kokemukseni ovat toki subjektiivisia, mutta kirjoittajalleen tosia!
Hyväntahtoisuus
Astun ovesta sisään. Näen taidetta ja tarpeellisten tavaroiden taikamaailmaa, kuulen musiikkia.
Kohtaan ihmisiä.
Ennen tuloani olin katsonut viikko-ohjelmasta, mitä oli meneillään. Jälleen kerran kuitenkin pujahdan jollekin vapaista paikoista. Iloisia tervehdyksiä, kysyn vierelläni olevalta ”miten menee” ja sitten rupattelua, kahvia keittiöstä minimini mukiin ja Sarin ystävällinen ele; Kajon haalarimerkin ojennus. Huomaan nyt, kuten aiemminkin, että ihmisten hyväntahtoisuus on silmiinpistävää. Saan merkin, vaikkei minulla ole haalaria.
Tähän haluan nyt pysähtyä. Sillä hyväntahtoisuus synnyttää hyväntuulisuutta ja jos ovat nämä kaksi, niin on kolmaskin, ja se on yhteenkuulumisen tunne. Tunne olla osallisena, jossakin, jossa tuntuu hyvältä, olla sellaisena kuin on, ja hyväksyä muut samoin. Ja hyväntahtoinen voi todellakin olla vaikkei se hyväntuulisuutena esiin loistaisikaan, aina ei, hei jaksa olla yhtä hymyä. Aitous on aitoutta, hymyilytti tai ei. Vapauttava nauru on aika-ajoin kuitenkin osa Kajoa.
Kaikkea ei ole tarvis sanoa
Ja niin on myös musiikki, tuo ”kieli, jota ei voi kääntää muille kielille, mutta jota kaikki kuitenkin ymmärtävät” ( musiikkipedagogi Tuomas Haapanen, HS. 3.6. 2021.) Tuntojaan voi siis elää todeksi musiikin, tuon” ihmisen kuudennen aistin turvin, aistin, joka on joillakin voimakkaampi kuin toisilla” (sama), mutta yhdessä ne äänet muodostavat moniäänisen orkesterin, toveruuden sinfonian, jossa ääni todellakin ratkaisee, sillä se sinun äänesi on juuri se tärkeä. Tärkeä osa kokonaisuutta, osa yhteisöäsi, ihmiskuntaa!
Iso pöytä, ja sen ääressä istujat synnyttävät mieleeni (mieli)kuvan perheestä ja tuvasta. Sisällä, suojassa, valon kajossa ja Kajon valossa voi löytää itseään toisten kautta. Puheen sorinaa. Sanoja. Sanat luovat turvaa, ja turvasanat ovat sovittuja. Kaikkea ei ole tarvis sanoa. Tauot rivien väleissä, ovat kuin hiljaisuus, jota vasten toisia kunnioittavat vuoropuhelut syntyvät. Tauot puheessa ovat kuuntelijaa, kysyjää ja vastaajaa varten.
Aitoa vertaisuutta
Aitous voittaa aina kohtaamisissa kuin kohtaamisissa. Hyvän toteutumisen mahdollisuus omassa ja läheisten ihmisten elämässä on kuitenkin totta. Aina on mahdollisuus kysyä itseltään, mitä hyvää minä haluaisin itselleni tapahtuvan? Osa on vastannut kysymykseen tulemalla Kajolle. Taiteet ja yhdessä tekeminen synnyttävät kokemusta, asiantuntijuutta omasta elämästä. Jatko kysymys onkin, mitä hyvää minä haluan tapahtuvan toisille? Moni kajolainen on käynyt vertaisohjaakoulutuksen ja vastannut näin kysymykseen.
Yhdessä koettu, on jotain, jota haluaa jakaa eteenpäin. Vertaisuus, toisten ohjaaminen ja ohjattavana olemisen taito vuorotellen kokemuksina kasvattavat meidän kaikkien empatiataitoja. Itsehillintää, – hallintaa ja toisten huomioonottamista.
Vertaistuki on sukua kokemusasiantuntijuudelle ja yhdistävinä tekijöinä ovat samat tai samankaltaiset kokemukset. Ohjatusti toisiltaan oppien, elämää ja elämisen taitoa hetkissä, tehden yhdessä.
Olen oppinut paljon Kajon kävijöiltä
Kajo on vakiinnuttanut Mikkelissä asemansa ja ohjattu toiminnallinen vertaistuki on ollut ja on yhä 18–35-vuotiaitten arkielämää taiteen ja luovien menetelmien kautta. Onnittelen viisi vuotta täyttävää Kajoa. Katjaa ja Saria, mutta erityisesti teitä kaikkia Kajon kävijöitä, joihin olen saanut tutustua näitten viiden vuoden aikana. Olen oppinut teiltä paljon Arjen ja Draaman keskellä, saadut lisäeväitä etsivän nuorisotyöntekijän reppuuni. Ohjaan jatkossakin turvallisin mielin uusia nuoria Kajon valoon.
KIITOS KAIKKI😊 – Markku–
Kirjoittaja, Markku Huovinen, on Mikkelin Kaupungin Nuorisopalveluissa Etsivänä nuorisotyöntekijänä
Tämä on samalla juhlapuhe, jonka Markku puhui Kajon 5-vuotisjuhlissa 4.4. 2024.