—
Kajolla kaikkihan on siis vapaaehtoista, mutta jälleen kerran olen siinä samassa pisteessä, että pitää taas se jokavuotinen blogi kirjoittaa. Tähän alkuun haluaisin sanoa isot kiitokset Kajolle, niin ohjaajille kuin yhteisöllekin. Koen, että Kajosta on ollut minulle merkittävää apua matkani varrella. Olen saanut tukea ja tekemistä monella eri tapaa, kiitokset siitä.
Kirjoituksia ja vahingossa blogeja
Kirjoitin ekan blogini jo 2 vuotta sitten. Olin silloin työkokeilussa Kajolla ja osallistuin vertsikan ohjaamaan kirjoitusryhmään. Eka blogini syntyi siis suorastaan vahingossa, kunhan vain olin ryhmässä mukana kirjoittamassa. Kirjoitin silloin pelosta.
Itseasiassa myös minun toka blogini on “vahingossa” tehty. Kirjoitin sen alun perin ihan vain itselleni helpottaakseni omaa oloani. Kesän jälkeen Sari sattumalta heitti, että olisiko jatkoa edelliselle blogille ja olihan siihen. Aiheena oli rohkeus.
Tämä on siis vasta ensimmäinen blogiteksti, jonka kirjoitan ihan tarkoituksella. Haluaisin sanoa, että tosiaan vaikeuksien kautta voittoon. Kaikesta kokemastani huolimatta olen hyvin iloinen nykyhetkestäni. Kukapa olisi arvannut miten pitkälle sitä kahdessa vuodessa voisi päästä, kun oikeasti päättää yrittää kaikkensa.
Kaikki tai ei mitään
Olen oppinut, että tietenkään aivan kaikki ei ole minusta kiinni, vaan on ulkopuolisia tekijöitä, kuten ympäristö, geenit yms. Ja tietenkin ne todella huonot kokemukset, joiden takia alkoi välttelemään asioita ja toimimaan aina tietyillä tavoilla.
Melkein kymmenen vuoden yrittämisen jälkeen olin jo valmis luovuttamaan täysin, kunnes pääsin terapiaan ja päätin yrittää vielä viimeisen kerran. Koin, että se oli kaikki tai ei mitään. Tällä kertaa tosin sain paljon apua ja tein omasta mielestäni ratkaisevia muutoksia ajattelutavassani.
Oivaltaminen
Elämäni suurin rajoittaja olin minä itse. Sen oivaltaminen ja kaikkeni antaminen tähän viimeiseen yritykseen. En voi vaikuttaa enää siihen, mitä minulle on jo tapahtunut, mutta voin muuttaa sitä, kuinka ajattelen asiasta ja annanko menneen vaikuttaa nykyiseen toimintaani. Olen toki vain ihminen, ja välillä annan menneen nousta ohjaimiin, mutta säännöllinen ja johdonmukainen jatkuva yrittäminen on lopulta liikuttanut elämääni parempaan tulevaisuuteen.
Tuen merkitys
En olisi tässä ja nyt ilman kaikkea sitä tukea, jonka olen matkani varrella saanut. Siksi on ikävää seurata nykyistä tilannetta tukitoimien leikkauksien suhteen. Olen malliesimerkki siitä, kuinka tukea saamalla voi tapahtua. Enemmän minusta olisi ollut kustannuksia pitkällä tähtäimellä, jos en olisi kuntoutunut takaisin työelämään.
Tämä on vasta alku
Tällä hetkellä opiskelen ammattia oppisopimuksella; minusta tulee siis isona nuoriso- ja yhteisöohjaaja. Rakastan työtäni, enkä koskaan olisi ajatellut löytäväni sitä kuuluisaa omaa alaa, mutta on todella hienoa olla välillä väärässä ja yllättyä.
Olen 30-vuotias ja tällä hetkellä elän elämäni parasta aikaa. Minulla on ystäviä, joiden kanssa jutella. Yhteisö, jonka kanssa puuhata. Työ, jota rakastan. Opiskelen alaa, joka tuntuu omalta ja kaikki tämä on saavutettu kahteen vuoteen. Itse ajattelen, että tämä on vasta alku.
Joona Manninen