—
Pelko on tunne, joka kuuluu elämääni
Jonkin aikaa sitten kirjoitin ”pakon” edessä lyhyehkön kertomuksen. Aihe oli vapaa, mutta jotain piti kirjoittaa. Lopulta valitsin aiheeksi jotain, joka on lähellä minua. Pelko, tunne joka kuuluu oikeastaan jokapäiväiseen elämääni. Minulla on tapana pelätä oikeastaan kaikkea, joka ei ole entuudestaan tuttua. Uudet asiat ja ihmiset saavat minut melkeinpä pakokauhun valtaan. Pelossa pahinta on se, kuinka paljon se rajoittaa elämääni, mutta myös se kuinka paljon annoin sen rajoittaa.
Kyllästynyt pelkäämään
Jonkin aikaa sitten tosiaan kirjoitin kertomuksen pelosta, mutta kirjoitin siitä, kuinka olen kyllästynyt jatkuvasti pelkäämään. Sen kertomuksen jälkeen olen heittänyt maailmani ylösalaisin. Olen muuttanut toiselle paikkakunnalle, aloin nuorisoetsivän avulla käymään vieraassa paikassa olemassa sosiaalinen, josta pikkuhiljaa tulee aina hieman tutumpi paikka.
En ole katunut
Tämä paikka oli Kajo, jossa olen ekasta kerrasta lähtien saanut olla oma itseni. Alkuun tietenkin hyvin rajoittunut ja hiljainen itseni, mutta minun annettiin olla sellainen. Minulle on oltu hyvin kohteliaita ja ohjaajat ovat mukavan inspiroivia. Itselleni heistä välittyy se, että he välittävät.
Ilmapiiri kaiken kaikkiaan tuntuu positiiviselta ja rennolta, mikä tekee hyvää etenkin minulle, kun olen tottunut olemaan vakava, asiat ovat aina niin vakavia minulle. Olen saanut vain olla paikan päällä mukana hengessä. Minua on myös leikkisästi pyydetty mukaan ja olenkin välillä juuri sen pienen rohkaisun jälkeen uskaltanut lähteä mukaan. Hyvä niin, sillä en ole katunut mukaan lähtemistä. Olen viettänyt ja tulen varmasti viettämään Kajolla mukavia hetkiä.
Olen myös oppinut jotain – pelosta
Olen myös oppinut jotain pelosta. Aluksi kirjoitin kuinka olen kyllästynyt pelkäämään ikään kuin pelosta kuuluisi päästä eroon, vaan nyt alan ehkä ymmärtämään, että ehkäpä siitä ei pääsekään eroon. Pelkään edelleen, mutten anna sen enää hallita elämääni. Siinä on se juttu minulle, pyrin tekemään vaikka pelottaisi ja seuraavat kerrat ovat aina olleet helpompia. En olisi Kajolle tullut edes ekaa kertaa ilman nuorisoetsivää ja nyt aamulla jo odotan, että milloin pääsee Kajolle. Olen hyvin tyytyväinen itseeni, että uskalsin vaikka pelkäsin.
Joona Manninen