—
Sisältövaroitus: syömiseen ja painoon liittyvää puhetta, kuvausta syömishäiriöstä
Syömishäiriöliitto Sylin koulutus sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille alkoi kysymyksellä:
”Kumpi on terveellisempi, munkki vai porkkana?”
Suurin osa vastaajista vastasi porkkanan – tietenkin. Muutama kapinoi ja vastasi, että munkki. Kumpikaan vastaus ei kuitenkaan ollut oikein, sanoi koulutuksen pitäjä, ja tarjosi kolmannen vaihtoehdon: mitään ruokaa ei voi yksiselitteisesti leimata terveelliseksi tai epäterveelliseksi. Jos syö vain porkkanoita koko päivän, niin kyseessä ei ole terveellinen valinta: sama koskee pelkästään munkkien syömistä.
Vahingollisia kahvipöytäkeskusteluja, kehovihaa pukukopissa
Mieleeni nousi sukulaiseni, jolla on tapana joka kerta kahvipöydässä julistaa, että ”kylläpä tuli taas syötyä paljon” ja että ”tämän kakkupalasen jälkeen täytyy kyllä lenkkeillä ainakin kymmenen kilometriä”. Muut siinä istuvat vieressä, naurahtavat puheille, ehkä liittyvät mukaan voivottelemaan omaa itsekurin puutetta ja vuosien varrella kertyneitä ”liikakiloja”.
Minä istun hiljaa ja toivon, että tällaiset puheet jätettäisiin pois ruokapöydästä ja itse asiassa unohdettaisiin ihan kokonaan. Katson samassa pöydässä istuvia lapsia ja mietin, että näin vahingollisten ajatusmallien istuttaminen juuri toimii: ruokaa arvottavat kommentit sukujuhlien kahvipöydissä ja äidin kehoviha vaatekauppojen pukukopeissa tarttuu lapsiin, ja vähitellen syntyy sukupolvet ylittävä ilmiö, jonka päätuotoksena on terveyden sijaan itsevihaa, pahaa oloa ja pahimmillaan vakavia tai jopa kuolemaan johtavia seurauksia.
Mittaamista, häpeää, ruoskintaa, ruokamorkkiksia
Minulla on syömishäiriö. Se ei ole enää vuosiin oireillut aktiivisesti, mutta nostaa päätään silloin tällöin ja ravistelee keho- ja itsevihan hereille. Olen käyttänyt ison osan elämästäni mittaamiseen, laskemiseen, rajoittamiseen, ruokien arvottamiseen ja kaloritietoisuuteen. Olen hukkunut häpeään sovituskopeissa ja ruoskinut itseäni juhlapyhien jälkeisissä ruokamorkkiksissa. Olen paastonnut, ahminut, oksentanut ja yrittänyt liikunnalla rääkätä syödyn kakkupalan kehosta pois. Olen jättänyt menemättä tärkeisiin tilaisuuksiin ja juhliin, koska en ole pitänyt ulkonäöstäni. Olen verrannut itseäni malleihin ja julkkiksiin, kokeillut muotidieettejä, haksahtanut yhä uudelleen johonkin iltalehtien otsikoissa mainittuun metodiin, jonka avulla ”laihtuu varmasti”. Olen tuijottanut pakonomaisesti ruokien ravintosisältötaulukoita kaupassa ja yrittänyt päätellä, olisiko tuotteen ostaminen hyvä vai huono valinta.
Kuulostaako tutulta?
Ei tarvitse olla syömishäiriöinen samaistuakseen edellisen kappaleen kuvauksiin. Laihdutuskulttuuri ja kauneusihanteet ovat meidän ympärillämme koko ajan, tahdoimmepa sitä tai emme. Jos näemme televisiossa vain tietynkokoisia ja -näköisiä näyttelijöitä, alamme pitää sitä ihanteena, johon pyrkiä. Jos kaikki lehtien klikkiotsikot puhuvat kehon ja ruoan suhteen vain terveellisyydestä ja epäterveellisyydestä, painoindeksistä ja lihavuudesta, niin alamme arvottamaan asioita huomaamatta negatiivissävytteisesti ja jatkuvan suorittamisen ja laihuuden ihannoinnin kautta. Enkä edes aloita puhumaan siitä, miten kapitalismi hyötyy ihmisten ikuisesta laihduttamisesta – se olisi ihan oman blogitekstinsä paikka.
Syömishäiriösensitiivisyys edistää yhdenvertaista terveyttä yhteiskunnassa
Syömishäiriötä sairastavalle tai siitä kuntoutuvalle ruokaa, kehoa ja liikuntaa arvottava puhe voi olla äärimmäisen vahingollista. Puolihuumorilla heitetty kommentti pullan kaloripitoisuudesta voi olla se asia, joka saa syömishäiriöin kanssa kamppailevan oireet jälleen nostamaan päätään.
Syömishäiriösensitiivisyys ei ole keneltäkään pois, ei myöskään terveyden edistämiseltä: päinvastoin. Jos annamme kaikille kivammat säännöt ruokailun ja liikkumisen suhteen, olemme rakentamassa yhteiskuntaa, jossa pyritään vastuullisen ja yhdenvertaiseen terveyden edistämiseen. Virheitä saa tehdä, tässäkin: uskomukset ja ajatukset ovat meissä niin syvällä, ettei kenenkään voi olettaa hetkessä pystyvän muuttamaan ruokaan, liikuntaan ja painoon liittyviä sanavalintojaan, sisäisistä asenteista puhumattakaan.
Oikeus turvalliseen puheympäristöön
Kulttuuripaja Kajo on ensimmäinen paikka, jossa aloin puhumaan ääneen laihdutuskulttuurin värittämän puheen vahingollisuudesta tai ylipäätään sanomaan ääneen, että minulla on syömishäiriö. Pyysin ohjaajilta, että voitaisiinko terveellisyyden sijaan puhua terveyttä edistävistä asioista ja monipuolisuudesta, ja olisiko kulttuuripajan keittiöön mahdollista tulostaa syömishäiriöliiton tekemä ruokarauhajulistus. Olen yrittänyt vertaisohjaajana olla luomassa ryhmiä, joissa liikuntaa ja ruokaa voisi lähestyä hyvän olon näkökulmasta suorittamisen ja jatkuvan tuloskeskeisyyden sijaan.
Olen oppinut, että minulla on oikeus tehdä ympäristöstäni turvallinen myös siinä tapahtuvan puheen osalta. Laihdutustarinat ja dieettipuheet ovat minulle vahingollisia, ja minulla on oikeus sanoa se ääneen – ja mikäli puhe ei lopu, minulla on oikeus myös poistaa itseni tilanteesta sen enempiä selittelemättä.
Pajalla olen saanut harjoitella rajojen asettamista ja omien toiveiden sanoittamista ääneen ja mikä parasta, minua on aktiivisesti kannustettu siihen sekä ryhmätilanteissa että kahdenkeskeisissä keskusteluissa ohjaajien kanssa. Aina en uskalla tai pysty avaamaan suutani tietynlaisen puheen haastamiseksi, mutta olen siinäkin oppinut olemaan itselleni armollisempi: ei minun tarvitsekaan aina uskaltaa ja pystyä. Ja joku päivä uskallan vielä avata suuni siellä sukujuhlien kahvipöydässäkin – siitä olen varma.
Miten sinä puhut kehosta ja ruuasta?
Toivon, että jokainen tämän tekstin lukenut pysähtyy hetkeksi miettimään omaa keho- ja ruokasuhdettaan sekä uskomuksiaan terveellisyydestä ja epäterveellisyydestä. Miten sinä puhut kehosta ja ruoasta – itsellesi ja muille? Millaisia uskomuksia sinulla liittyy syömiseen ja painoon, ja mistä nuo uskomukset ovat tulleet?
Voisiko syömishäiriösensitiivisyys edistää ympärilläsi olevien ihmisten lisäksi myös omaa hyvinvointiasi?
Kajon vertaisohjaaja
_________________________________________________________________________________________
Syömishäiriösensitiivisyydestä voit lukea lisää täältä: https://syomishairioliitto.fi/liittolaisuus/syomishairiosentitiivisyys
Syömishäiriöliitolla on myös useita tukipalveluita, joihin voi olla yhteydessä, mikäli oma tai läheisen tilanne mietityttää: https://syomishairioliitto.fi/tukea
Ruokarauhajulistuksen löydät täältä: https://syomishairioliitto.fi/wp-content/uploads/Ruokarauha.pdf
Kirjoista suosittelen lämpimästi Raisa Omaheimon ”Ratkaisuja läskeille” teosta, joka on erinomainen lukuvinkki ihan kaikille, ei vain itsensä läskeiksi kokeville.
https://lumme.finna.fi/Record/lumme.3082089?sid=4775380652