—
Mitä on yhteisötunne? Miten tuntea yhteisö? Voinko sen laskea? Montako pitää olla yhteisössä? Pitääkö yhteisössä olla hauskaa? Olenko huono jäsen, jos en tunne itseäni kuuluvaksi, vaikka muilla on hauskaa?
Yhteisössä voi olla vaikea toimia. Aina ei tiedä olenko oman yhteisön jäsen, mistä sen edes tuntee? Numeroita on vaikea antaa tähän, mutta voin antaa yhtälön, jonka itse tein iltapäivässä, kuten parhaimmat ideat: Helppous + luottamus = yhteisö. Mutta nämä termit tarkoittavat?
Helppoudella tarkoitan tunnetta, kun pääsee yhteisön sisään. On helppoa olla juuri sellainen kuin on. Ei tarvitse murehtia sitä, että mitä muut yhteisössä ajattelee sinusta. On helppo lähteä mukaan ja kuin myös lähteä pois, vaikka keskusteluista ilman, että pitää selittää enempää itseään tai murehtia, että keskustelu lähtisi väärille urille (kun se lähti jo aikoja sitten).
Yhteisön jäsenillä vallitsee luottamus toisiaan kohtaan. Me ihmiset emme näe toistemme ajatuksia, kuin myöskään muut eivät näe meidän ajatuksiamme, ellei niitä jaa muille. Me luotamme toisiimme ottamaan vastuun niin itsestämme kuin muista. Ja kuten otamme vastuun meidän ja toistemme hyvistä teoista ja mokista.
Oman yhteisön löytäminen voi olla vaikeaa ja viedä aikaa. Mutta siitä voit olla varma, että Sinullekin on oma yhteisö odottamassa, jos et vielä ole löytänyt omaasi. Hyvään yhteisöön sisältyy myös muutoksien hyväksyminen, niin sinunkin kuin muidenkin muutokset, sillä ei niitä muutoksia tarvitse pelästyä.
Juha