—
Olen sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Suoritan ammatillisen vuorovaikutuksen harjoittelua Kulttuuripaja Kajolla. Sanana ammatillinen vuorovaikutus kuulostaa – sitä sen syvempää tarkastelematta – juurikin siltä itseltään. Ehkäpä tässä yhteydessä jopa formaalilta, kuin vuorovaikutuksen keskellä olisi seinä. Ammatillisuuden käsitteen olenkin yhdistänyt usein formaaliin, hienostuneeseen ja ehkäpä jopa osaltaan pidättyneeseen vuorovaikutukseen.
Tämä ajatus on kuitenkin murtunut näiden viikkojen aikana, jotka olen Kajolla ennättänyt viettää. Viikoista puheen ollen – on kuin olisin viime viikolla astunut ovista sisään ensimmäistä kertaa. Aika on kulunut aivan hujauksessa ja myönnän kokevani haikeutta harjoittelun viimeisten päivien myötä.
Ensimmäisillä viikoilla kiinnitin huomiota kattoon kiinnitettyihin viireihin, jotka reunustavat tilaa, jossa päiviäni olen kuluneet pari kuukautta viettänyt. Viirit paljastuivat vertaisohjaajakoulutuksessa tehtailluiksi arvoviireiksi. Viireihin raapustetut arvot olivat jo valmistuneiden vertsikoiden ydinarvoja. Niihin oli kirjoitettu kauniita sanoja, kuten
Nyt arvoviirit ovat vaihtuneet – tätä kirjoittaessani uudet vertaisohjaajat ovat vastikään valmistuneet koulutuksestaan ja aloittaneet vertaisohjaamisen Kajolla. Arvot ovat kuitenkin hyvin pitkälti samanlaisia, toki kirjoittajalleen ne voivat tarkoittaa mitä vain. Koen kuitenkin, että jokainen viireihin raapustettu arvo on mukana Kajon arjessa, kuten kirjoittajansakin. Tässä yhteydessä arvot eivät ole vain kauniita sanoja ja lupauksia, vaan oikeasti läsnä jokaisessa hetkessä.
Miettiessäni tekstiä arvoista tajusin, että jokainen arvo on paitsi lähellä jonkun sydäntä, myös osa päivittäistä vuorovaikutustamme.
Innostus. Kunnioitus. Luovuus. Läsnäolo: olla läsnä.
Me kaikki tarvitsemme itsellemme mielekkäitä tapoja tehdä asioita tai innostua asioista. Voimme laittaa itsemme tiettyyn muottiin, mutta emme koskaan voi kokea maailmaa samalla tavalla toisen kanssa. Olemmehan yksilöitä, omia itsejämme. Kun minua maalaaminen auttaa rauhoittumaan, jollekin toiselle se voi olla inhottavan sotkuista ja stressaavaa.
Toisaalta kokeilematta uusia asioita emme voi tietää, miltä ne oikeasti tuntuvat. Kajolla on laidasta laitaan mahdollisuuksia kokeilla asioita ilman kynnystä. Epäonnistuminen on tuntematon käsite.
Olen joskus ollut itseni suurin ruoskija: jos en ollut koko ajan tekemässä, koin itseni tarpeettomaksi. Kun viimein kokeilin asennoitua tähän hetkeen ja olla lempeä itseäni kohtaan, huomasin sen olevan paljon mukavampaa. En väitä, ettenkö edelleen tykkäisi pitää montaa projektia yllä samaan aikaan – pyrin vain tekemään niin voimavarojeni rajoissa.
Ennen saatoin ajatella ainoastaan tuloksia, nyt rakastan prosessia. Ennen pimitin itseltäni asioita – minun oli ansaittava rauha ja onnellisuus. Nyt annan itseni nauttia tästä hetkestä. Ennen koin olevani seuraan kuulumaton, nyt ymmärrän, että kaikki kokevat niin joskus. Huijarisyndrooma on inhottava kaveri, joka ei oikeasti ole kaveri. Olet hyvä siinä mitä teet, juuri sen verran kuin teet ja juuri sillä tavalla kuin teet. Et ole toista huonompi, vaikka jokin sinulle niin yrittäisi kertoa.
Tervetuloa Kajolle – vaikka vaan sanomaan, että ei kyllä onnistu.
17.6.20204 Aada, sosionomiopiskelija Kajolla