—
Maaret Kallio Helsingin Sanomien kolumnissaan (HS 13.6.-24) kehottaa aikuisia puhumaan itsestään arvostavasti. Omaan kehoon suhtautuminen ja siitä puhuminen nuoren kuullen on vaikuttavampaa kuin arvaammekaan.
”Epävarmuudesta kumpuava kriittinen katse itseä kohtaan
peilautuu herkästi kriittiseksi katseeksi toisia kohtaan.”
Maaret kertoo kolumnissaan teinivuosiensa muistoa, kun oli istunut saunassa äitinsä kanssa ja kysynyt häneltä kriittisen katseen seuratessa äidin vartaloa, että onko hän tyytyväinen kehoonsa. Äiti oli todennut yksiselitteisesti, että on! Tuo keho oli synnyttänyt neljä lasta ja hoitanut hyvin tehtävänsä, eikä hän voisi katsoa sitä muulla kuin hyvällä.
Opettavaa tarinaa. Malliesimerkki esimerkin voimasta, vaikka vartalo ei olisikaan mallin mitoissa, niin se on kantajalleen just hyvä! Tyytyväisyys siihen, mitä on, se paljon puhuttu voimauttavan valokuvan hyväksyvä, lempeä katse auttaa sinua ja minua hyväksymään omani ja myös ympärilläni olevat vartalot. On tärkeää, miten suhtaudumme omaan kehoomme ja miten siitä puhumme.
Nuorilla on painetta tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on.
Kodin ilmapiiri, eikä koulunkaan ole enää ainoita, josta identiteettiä etsitään. Paine on varmaan suurempi kuin Maaret Kallion nuoruudessa. Some ja virtuaalitodellisuuden, mainosten luoma kuva jostain tavoiteltavasta muodostaa itseasiassa vääristynyttä kuvaa siitä millainen minun tulisi olla. Nuoren minäkuva ja maailmankuva muodostuvat, keho muuttuu, olo tuntuu kömpelöltä ja mielialat vaihtelevat. Suuret kysymykset nousevat pintaan matkalla kohti aikuisuuden monimutkaista maailmaa. On oikeus olla epävarma, etsiä itseään, kysyä kuka minä olen vielä nuorena aikuisenakin. Riitänkö? Riitän!
” Tarvitaan kasvun tueksi rinnalle lujia aikuisia, jotka osoittavat teoillaan, olemisellaan ja sanoillaan, että tavallisuudessa on voimaa enemmän kuin arvatakaan. Vahvaa suvaitsevaisuutta tarvitaan myös oman peilikuvan edessä. Aikuisuuden tyytyväinen katse tavallisuutta kohtaan on suuri suoja nuorelle”, Maaret kirjoittaa.
Riitän itselleni ja sanon sen ääneen.
Mielikuvani lähtee rakentumaan minusta itsestäni.
Kuvaan kameralla kaveriani ja kaveri kuvaa minua. Kuvattava ohjaa kuvaajaa ja yhdessä katsomme kuvia toisistamme lempeän katseen vallitessa. Paljastun itselleni myös hyväksyvien sanojen kautta, sanojen, joita sanon itselleni ja kuvalleni minusta. Arvaa oma tilasi ja anna arvo toisellekin.
Markku Huovinen
Etsivä nuorisotyöntekijä
Mikkelin kaupungin Nuorisopalvelut